Eläinvideot – suositut pätkät

Eläinvideot ovat olleet niin kauan suosittuja kuin eläimiä on voinut kuvata ylipäänsä kotikäyttöön tarkoitetuilla välineellä. Nykyään näiden eläinvideoiden määrät on räjähtäneet käsiin, ihan kuin kaikki muutkin hauskat videot. Suurin syy tähän on se, että jokaisella melkein on oma kännykkä, jolla voi suhteellisen helposti kuvata oikeastaan mitä vaan ja milloin vaan.

Eläinvideot (tässä hyvä esimerkikki kokoelmasta) ovat olleet siis kautta aikojen todella suosittuja näitä tulee koko ajan lisää. Ja mikäs näitä on katsellessa, ihan hauskoja juttujahan nämä ovat vai mitä? Etenkin erilaiset kissavideot ovat tulleet todella suosituksi ja niistä kohisee koko somessa vaeltava kansa. No, ehkä netissä on paljon hauskempiakin videoita kun nämä eläinvideot, mutta onhan nämä eläinystäville todella hauskoja juttuja, vai mitä?

Eläinvideoiden ja hauskojen sellaisten suosiota on vaikea selittää, no tietenkin yksi syy siihen on se että näitä on ihmisillä paljon lemmikkeinä ja ne tietty muistuttavat monen omaa lemmikkiä. Ja vielä kun älykkyys ei aina ole sillä ihmisen tasolla, tekevät eläimet temppuja joita ei ihminen tekisi, ainakaan jos ihminen on täysissä järjissään. On toki videoita joissa ihmiset tekevät todella tyhmiä temppuja näistähän mieleen tulee aina Duudsonit ja Jackass –porukka, joita on varmasti sattunut ja monesti. No, ainahan ne videot naurattaa ja joskus jopa satuttaa…

Eläinvideoilla on kuitenkin koko ajan tilausta ja jotkut videot jäävät todellisiksi legendoiksi. Koskaan ei voi tietää mikä video muuttuu viraaliksi ja mikä on täysi pommi. Suomessahan on perustettu jo oma ohjelmakin näille Youtube videoille. Yllättävän toimiva konsepti nimeltä Tuubi esittelee suosituimpia Youtube –videoita ja siinä samalla vaihtuvien vieraiden kanssa kilpaillaan erilaisissa tehtävissä. Jos et ole ohjelmaa katsonut, tsekkaa ihmeessä!

Heliumia ja oopperaa!

Sain kaveriltani Markolta, joka pitää omaa blogiaan osoitteessa runtoshop.fi, videon joka on varsin hauska. Ehkä tarina ei kuitenkaan avaudu kaikille ennen pientä selitystä. Marko tietää hyvin että olen oopperan suuri ystävä ja olemme myös joskus nuoruudessa kokeilleet heliumia kuten varmasti kaikki joilla on lapsuudessa kyseinen pallo joskus ollut. No tässä videossa nämä kaksi juttua yhdistyvät, ja tuloksena on varsin korkealta tulevaa oopperaa!

Heheh, taisin olla melkoisen väsynyt kun ensimmäisen kerran näin tämän jutun ja silloin nauroin katketakseni tälle pätkälle. No, olihan se vähän niin kuin sisäpiirin vitsi ja hyvä sellainen. Äänellä ja äänillä on suuri merkitys siihen miten naurettava joku video ovi olla. Netissä on paljon videoita joissa eri äänillä voi saada ihmisen nauramaan ja tietenkin tämä pieruhuumori on sitten yksi näistä isoimmista asioista joka naurattaa, ainakin silloin kun vastaanottaja on enemmän tai vähemmän väsynyt.

Helium on tehokas keino muuttaa ääntä, mutta muistaakseni se on joissain maissa todettu jopa vaaralliseksi hengittää heliumia. No, ehkä joku viisaampi valistaa tästä aiheesta. Hauskalta se joka tapauksessa kuulostaa, vai mitä?

Heliumia ja oopperaa pätkä on kieltämättä hauska, mutta pitää todeta että on siellä paljon hauskempiakin pätkiä. Jokaiselle varmasti muodostuu ne omat suosikkipätkät ja koko ajan tulee uusia pätkiä. Sosiaalinen media mahdollistaa myös näiden pätkien helpon jakamisen oikeastaan yhdellä ainoalla napin painalluksella. Tarjolla onkin paljon heikompaa huumoria ja paljon parempaa huumoria moneen eri makuun. Mitkä ovat sinun parhaat pätkäsi ja oletko kenties itse ladannut Youtubeen omaan materiaalia? Mikäli olet, laita vinkkiä jos se vaan on hauskaa, se voi myös päätyä näille sivuille muiden ihmisten katsottavaksi ja arvioitavaksi!

Sami Hedberg – Suomen ykkös Stand UP!

Sami Hedberg on kieltämättä yksi Suomen suosituimmista stand-up koomikoista. Itselleni jutut putoavat todella hyvin ja muutenkin pidän stand up komiikasta. Tässä youtube-videossa Sami Hedbergin tuotannosta nähdään Kokovartalomies 3, joka kestää 1h 20 minuuttia. Yksi parhaimmista pätkistä ikinä!

Hedberg on Suomessa todella suosittu stand up –koomikko Suomessa ja hän on mm. vetänyt koko Hartwall Areenan täyteen pariinkin otteeseen sekä toteuttaa parhaillaan 365 keikkaa vuodessa kiertuetta.

Stand Up on todella mielenkiintoinen laji, jossa voi mennä pahasti pieleen tai kaikki todella hyvin. Ja kaikkea siltä väliltä. Yleensä tilaisuudet ovat erittäin intensiivisiä tilaisuuksia joissa esiintyjällä on todella iso rooli yleisön saamiseksi mukaan. Suomessa on monta eturivin artistia joita saa myös tilata yksityistilaisuuksiin ja paljon muihin tilaisuuksiin. Näitä ovat mm. Andre Wickström, Anitta Ahonen, Antti Haapala, Arimo Mustonen, Fredi Lilius, Heikki Vilja, Heli Sutela, Ida Grönlund, Iikka Kivi, Ilari Johansson, Ismo Leikola, Jaakko Saariluoma, Jack Björklund, Jape Grönroos, Joni Koivuniemi, Joonas Nordman ja lista jatkuu…

Varsin suosittu suomalainen viihdesarja on ollut Putous, jossa kilpailijat ovat näytelleet ja olleet osaltaan stand up koomikoja sarallaan. Nauruuttaminen ja hauskuuttaminen on muutenkin muodissa ja huumorihan ei kuole koskaan. Televisiosta halutaan nyt nähdä hauskaa juttua kaiken negatiivisuuden jälkeen.

Stand up on pikkuhiljaa noussut ihan uusiin suosiolukuihin Suomessa eikä syyttä, sillä tekijäkaarti on todella osaavaa ja uusia vitsejä nousee pintaan koko ajan. Ismo Leikola valittiin vastikään koko maailman parhaaksi stand up koomikoksi, sekin oli huima tunnustus koko suomalaiselle stand up-komiikalle vaikka yksi mies kävi juttuineen Amerikan mantereella pystin voittamassa. Tämä kuitenkin osoittaa sen että Suomessa osataan ja varsinkin Stand Upin kohdalta homma on enemmän kuin hanskassa vaikka hanskat olisivat joskus hukassa.

Tervetuloa Salakuuntelua-blogiin!

Hei ja tervetuloa salakuuntelua blogiin! Tässä blogissa tosin ei ole mitään salaista, vaan kaikki on esillä avoimin kortein, joten olet tervetullut kahlaamaan materiaalia kanssamme. Blogi käsittelee siis kaikkea hauskaa, mustaa huumoria ja vähän vaaleampaa huumoria. Voit toki myös lähettää meille erilaisia vinkkejä ja klippejä joista sitten teemme pienen esittelyn. Ilmiantoboksi on toiminut tähän saakka varsin hyvin ja kiitos siitä jo etukäteen. Maailma on todellakin parempi paikka näiden kaikkien naurujen jälkeen, se on selvä!

Blogi on siis silkkaa naurua ja hauskuutta, täällä ei päivän poliittisiin systeemeihin kajota. Netti on siitä ihmeellinen asia että monet jutut syntyvät kuin tyhjästä. Se puolestaan takaa sen että kenestä tahansa voi tulla kuuluisa ihan vaikka yhdessä yössä. Tästä on hyvä esimerkki suomalainen Sara, joka nousi parrasvaloihin käytännössä raketin lailla. Saran kielivideo on tietenkin todella hyvä ja siitä lisää vähän myöhemmin.

Mikä sitten on hauskaa? No sen päättää käyttäjä tietenkin itse, mutta jotkut videot sopivat kaikille ja naurattavat. Täydellistä nauratusvideota ei ole vielä keksittykään, joten jahdataanko yhdessä sitä? Ja nauretaan sitten vedet silmissä ja melkein pissataan housut märäksi? No sopii!

Netissä on paljon erilaisia sivustoja joissa on valtavat määrät erilaisia hauskoja kuvia, tekstejä ja videoita. Ja monet näistä leviävät kulovalkean tavoin esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissä, pitäähän nyt saada video tai kuva jaettua kavereillekin! Ja näin se homma vaan menee, tämän päivän sosiaalisen median aikakaudella. Paljon kuitenkin tarjolla erilaisia juttuja ja joskus tietenkin hevosenleikki menee yli. Toisille homma sopii mutta toisille jotkut pätkät voivat olla huumorimielessä liian rajuja.

Mutta pysy mukana ja naura jos siltä tuntuu, meitä ainakin naurattaa!